Mobirise

Minustako yrittäjä?


Yrittäjyyteen vaaditaan unelmien ja visioiden lisäksi myös kykyä toteuttaa ne. Kokeneet yrittäjä-mentorimme ja konseptoitu yrittäjäpolkumme auttavat sinut saavuttamaan unelmasi. Olemme kumppani, jonka kanssa jalostat ideoistasi kannattavaa liiketoimintaa. Kaikilla mentoreillamme on pitkä kokemus liiketoiminnan kehittämisestä ja yrittämisestä. Tätä kokemusta haluamme antaa eteenpäin. 

Tervetuloa tutustumaan meihin ja tarinaamme. Ota ensimmäinen askeleesi menestyvän yrittäjän polulla!

Yrittäjyys ja SeedFund


Yrittäminen on radikaalissa murroksessa. Teknologinen kehitys ja uudet ajattelutavat mahdollistavat liiketoimintamallien vauhdikkaan muutoksen, disruptiosta on tullut arkipäivää ja yrittäjyys on monimuotoisempaa kuin koskaan aiemmin. Esimerkkejä eri tavoista yrittää ovat muun muassa kevytyrittäjyys ja yhdessä yrittäminen. Samaan aikaan yhteiskunnallinen ilmapiiri on muuttunut yrittäjyyttä voimakkaasti tukevaksi.
 
Upeat ideat, kauniit sanat ja hienot unelmat yrittäjyydestä eivät saa jäädä ajatusten, sanomisten ja haaveiden tasolle. Haluamme, että juuri sinä panet toimeksi, ja tähän tarpeeseen loimme laadukkaan yrittämisen alustan ja turvasataman, SeedFundin. Mentoroinnin ja yhdessä tekemisen avulla saamme uudet yrittäjät viemään ideansa ja intonsa uudelle tasolle.

SeedFundin taustalla on usean ihmisen palo yrittäjyyteen. Päätimme yhdistää osaamisemme ja jakaa kokemuksemme yritystoiminnan kehittämisestä rakennetun ympäristön parissa. Haluamme olla rakentamassa Suomen tulevaisuutta.

MENTORIT

Tutustu yrittäjämentoreihimme!

Mobirise

Petteri Nikki

Tärkein tehtävä on asiakasarvon luominen. Asiakkaiden tarpeiden ymmärtäminen ja mahdollisuus parantaa heidän elämäänsä ovat asioita, jotka antavat suurinta tyydytystä arkkitehdin ammatissa.

Lue lisää...

Mobirise

Saku Harjunpää

Autan sinut näkemään vielä näkymättömän. Vahvat näytöt unelmien saattamisesta todeksi.

Lue lisää...

Mobirise

Taru Lindeman

Idean ja osaamisen lisäksi onnistuminen vaatii toimivan tiimin ja verkostoja; kuten kumppaneita, rahoittajia ja advisoreita. Yhteiset arvot ja tahtotila ovat verkostoyrittäjyyden ja verkostojen rakentamisen ytimessä.

Lue lisää...

Mobirise

Pekka Lindeman

Työelämässä pitää uskaltaa toteuttaa unelmiaan, päästää irti rutiineista ja vaihtaa suuntaa kun siltä tuntuu.

Lue lisää...


Mobirise

Jukka Koivisto

Digitaalisuus ei ole itseisarvo. Menestyjät muuttavat toimintatapoja ja luovat uusia ansaintamalleja digitaalisuutta soveltaen ja asiakasta ajatellen.

Lue lisää...

Mobirise

Tommi Juusela

Maailma muuttuu monimutkaisemmaksi yhä kiihtyvällä vauhdilla ja meidän on muututtava sen mukana.

Lue lisää...

Mobirise

Jere Räisänen

Together to the next level.

Lue lisää...

Mobirise

Sakari Ranta

Kärsimättömät ja vaativat asiakkaat ovat valmiita maksamaan räätälöidystä palvelusta, koska he ymmärtävät saamansa lisäarvon. Usein he ovat myös kannattavimpia asiakkaita. Autan kääntämään huomioisi asiakasarvoon ja tuottoihin kustannusten säästämisestä sekä luomaan selkeän vaiheistetun muutospolun.

”Kaikki mikä on toimivaa ei ole näkyvää”

Lue lisää...

Mobirise

Martti Muona

Lue lisää...

Mobirise

Mikko Vastela

Suoraan ytimeen - mitä nyt tapahtuu ja mitä se tarkoittaa?

Lue lisää...

Mobirise

Esko Hannula

"Miten ajattelen, jos en ajattele toisin - ajattelenko ensinkään?"

Lue lisää...

Mobirise

Jarno Tuimala

Lue lisää...

Mobirise

Edi Sandblom

Empathy, efficiency, privacy and trust - the building blocks for todays data driven services.

Lue lisää...


Pia Westman SeedFund

Pia Westman

"They always say time changes things but you actually have to change them yourself" - Andy Warhol

Lue lisää...

Sinä?

Oletko kiinnostunut toimimaan SeedFund-mentorina?

Ota yhteyttä!

Mobirise

Yritysjärjestelyiden ja yritysrahoituksen asiantuntija

Kerromme henkilöstä lisää ensimmäisessä tapaamisessamme.

Designed with Mobirise ‌

Web Page Designing Software